Harmaan pupun päiväkirja

Ja viimein lopulliset versiot. Teksti on näissä taas aika pikkiriikkistä, mutta täällä on isommat versiot, ja enemmän tietoa projektista: https://frozengroundcartoon.com/
Viimeksi kun katsoin, niin sivustolla oli virheellinen, ei ihan finaalifinaaliversio, mutta kyllä siitä selvää saa. Ja tuolta pääsee lukemaan myös Noémien sarjakuvat. Jee!

.

Workshopin jälkeen raapustin pikaversion tarinasta ennen kuin aloin kynäillä sitä paremmalle paperille. Pikatekele jäi vähän huomiotta tilaajan puolelta. Kun sitä nyt katselen, niin aika köyhähän se on. Ehkä siitä oli turhan vaikea sanoa juuta tai jaata. Kun tein ensimmäisen ja vielä hiukan vajaan version paremmalle paperille, sain kerättyä rakentavaa palautetta hyvin täsmäkysymysten avulla.

Seuraavaksi tussasin sarjakuvan Indian inkillä ja terällä, ja sitten skannasin ja ryhdyin värittämään. Digivaiheessa pyydetyt muutokset kiristivät hermoja. Se oli projektin raskainta aikaa, vaikka muutokset eivät kovin isoja olleetkaan. Aloin olla aika väsynyt siihen ettei palautetta saanut niissä vaiheissa, joissa sitä olisi ollut helpoin soveltaa.

Tässä siis ensin pikaversio, ja sitten lyijykynähahmotelma kommenttien jälkeen.

Pikaversio

Lyijykynäluonnos

.

Ensimmäinen kuvallinen yritelmä tehdä pitkää tarinaa, joka kuitenkin on kahden sivun pätkissä, viidessä osassa. Ensimmäisen version jälkeen tuli heti korjausehdotuksia. Korjatut kohdat olen värittänyt sinisellä, jotta huomaatte ne helpommin.
Version 2. vein workshoppiin, jossa tarinaa ruodittiin oikein kunnolla ja se muuttui vielä paljon, kuten seuraavassa osassa tulette näkemään.

Versio 1.

Versio 2.

.

The Bumpy Road

Tieteilijöissä oli mukana insinöörejä, joilla oli tietoa ikiroudan pehmenemisen aiheuttamista tievaurioista. Uutta tarinaa kehiteltiin ensin skypessä, sitten puuhastelin itsenäisesti ehdotelmia, joista etenin itsenäisesti sarjakuvaversioon, jotta pysyisin aikataulussa.

Tekstistä on näköjään melkein mahdoton ottaa selvää. Ääägh! Seuraavassa osassa samaa asiaa kuvallisesti! Ei hätää siis!

.

Seuraavat tarinat eivät koskaan päässeet kehitykseen, mistä syytän osittain itseäni. Kävi niin että palaverin alkaessa kysyin mitä mieltä muut olivat ideoista, mutta kaksi heistä oli lukenut jotain, vain ensimmäisen, eli labratarinan. Jos olisin uskaltanut, olisin sanonut että lukekaahan toverit, ja palataan sitten asiaan. Mutta sen sijaan alettiin juonia yhdessä uutta tarinaa. Molemmissa vaihtoehdoissa on tai olisi ollut hyvät ja huonot puolensa.

Näissä näkyy, kuinka olen aika pihalla siitä miten asiat oikeasti hoidetaan kentällä, ja siksi sarjakuvissa on paljon tyhjää, kysymyksiä, ja keskeneräisyyttä. Teksti on aika pientä. Anteeksi!

.

Kokoonkuivuneita tarinaideoita. Niisk!
Onnittelen mikäli jaksat katsoa oheiset ideakartat läpi, tai pystyt sietämään englantisössötystäni, joka vilisee virheitä. Pitäisi osata paremmin kun on valmistunut englanninkielisestä maisteriohjelmasta, joten eipä nyt ole mitään sanottavaa puolustuksekseni.
Näissä näkee ehkä (toivon niin) intoni systeemiajatteluun ja asioiden kääntelyyn ja vääntelyyn ja yksityiskohdissa rypemiseen. Olin kiinnostunut tässä vaiheessa bakteereista ja ikiroudassa säilyneistä kasvinosista. Harmitti kun en lopullisessa tarinassa päässyt näistä juuri ollenkaan kertomaan.

.

Hei kuomat!

Päätin jakaa kanssanne prosessin joka edelsi ikiroudasta kertovien sarjakuvien julkaisua. Hahmot ja lopullinen tarina syntyivät yhteistyössä ikiroudan kanssa työskentelevien tieteilijöiden, eli sarjakuvan tilaajien kanssa. Välillä piti tehdä myönnytyksiä, kuten luopua hahmoista tai tarinaelementeistä joista pidin. Lopulta tulin ehkä liiankin varovaiseksi tarinankehityksen ja omien ideoiden tarjoamisen kanssa. Osaltaan varovaisuus juonsi siitä, että kesti kovin kauan saada palautetta, mikä hidasti työskentelyä. Yhdessä vaiheessa inforuutuja haluttiin isommiksi ja jouduin kutistamaan tarinankerrontaan käytettävää tilaa. Mielenkiintoisinta oli käydä palautekeskustelu Inuitin kanssa. Hänen työnkuvaansa kuuluu olla mukana kun tiedettä tullaan tekemään paikallisväestön maille. Tämän yhteistyön kuvaaminen oli tarinan kannalta tärkeää.

En ole lopullisiin sarjakuviin 100 % tyytyväinen (niin niin, enhän minä koskaan) mutta sainpahan valmiiksi. Eniten jäi harmittamaan tarinankaaren lässähtäminen. Tarinassa ei saatu kunnolla käsiteltyä öh… retrogressive thaw slump:in, tien, ja järven yhteyksiä ja vaikutuksia vesistöön. Kokonaisuudessaan prosessi taisi viedä n. vuoden. Opin tästä kaikesta että kun tilaaja ei ole tottunut tekemään yhteistyötä sarjakuvia tai kuvituksia tekevän kanssa, niin tulee itse olla aktiivinen siinä että kertoo selkeästi mitä informaatiota ja tukea tarvitsee jotta voi työstää projektia eteenpäin. Tässäkin oli tärkeää että tiedeasiat ovat oikein, mihin tarvitsin jatkuvaa ohjausta. Ja mikäli on lähettänyt materiaalia, voi suoraan kysyä että olettehan nyt kaikki katsoneet sen läpi ennen palaveria. Ensimmäisiä tarinaluonnoksiani ei kukaan ollut edes lukenut, joten ensimmäisen skypekeskustelun aikana luotiin pohja kokonaan uudelle, pitkälle tarinalle. Tähän liittyen pitää myös mainita kuinka moneen kertaan on valmis tekemään muutoksia ja viilausta sovittua palkkiota vastaan. Englantia sain viilata moneen otteeseen, vaikka olin huomauttanut että teksti on helpoin korjata kun sarjakuva on vielä lyijykynäluonnoksena.

Nyt kuulostan siltä että koko homma oli kauhean tuskaista, ja niin se vähän olikin, mutta olin ajoittain myös todella innoissani projektista. Prosessi sai myös miettimään, että mikä näissä informaatiosarjakuvissa on se tärkein juttu. Noémie, joka teki myös 10 sivua sarjakuvaa projektia varten, osasi käsitellä asiat jotenkin kevyemmin kuin mitä itse osasin. Olinkohan liian innokas kertomaan tarinan? Olisiko pitänyt mennä enemmän kuvallisen informaation tietä? Millainen informaatiosarjakuva onnistuu parhaiten tavoitteissaan? Viimeiseen kysymykseen liittyen, tässä oli ideana kertoa kenttätyöskentelystä ikiroutaa tutkiessa ja mahdollisesti innostaa tulevia tutkijasukupolvia. En tiedä onnistuinko.

 
Osio 1.

Hahmosuunnitelmia, joita pyydettiin ihan ensimmäisenä. Olisi ollut helpompi lähteä luomaan hahmoja sen perusteella, millaiset henkilöt olisivat sopivia kertomaan tarvittavan tarinan ja siinä olevan informaation, mutta oli tämäkin hauskaa. Alkuperäinen tarkoitukseni oli tarkastella ikirouta-asioita ummikon näkökulmasta, mutta Andreas parka joutui lempatuksi muutaman muun mielestäni oivallisen hahmon ohella. Villapaitamies Alviksen olisin myös mieluusti pitänyt mukana.

.

Juhannusperjantaina Hobbyn suolistosta löytyi pienen lapsen nyrkin kokoinen kasvain. Viikon alussa Hobby oli ollut hiukan vaisu, mutta ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Seuraavina päivinä huomattiin ettei Hobby syö paljon mitään, nukkuu paljon, eikä ryntäile kuten tavallisesti. Eläinlääkärissä kuullut uutiset järkyttivät. Jarkko kertoi röntgenkuvassa erottuneesta kasvaimesta, suolistoa tuskin näkyi sen takaa. Lääkäri sanoi että kasvain on tukkinut suoliston, ja koska se on niin iso, se voi olla kiinni useammassa kohtaa suolistoa. Lisäksi niin iso kasvain oli todennäköisesti ehtinyt levitä. Leikkauksella olisi asian voinut tarkistaa, mutta sanottiin suoraan ettei toivoa juuri ole, ja että kissa jäisi sitten vain nukutukseen.

Ihmeteltiin että miten ei olla voitu huomata, kun kuitenkin silitellään ja nostetaan Hobby usein syliin. Mutta lääkäri sanoi että tällaiset huomataan usein hyvin myöhään. Arvion mukaan leikkaus ei todennäköisesti olisi riittänyt, kasvainta epäiltiin pahanlaatuiseksi. Kemoterapialla olisi saanut vain muutamia kuukausia lisää. Vietiin Hobby vielä kotiin nesteytettynä ja kipulääkkeissä, sillä se oli lääkärissä kovin peloissaan. Lauantai katsottiin kuinka se oli entistä väsyneempi ja halusi olla omissa oloissaan. Kävely näytti vaikealta. Milky, Hobbyn sisko näytti huomaavan että jokin on pielessä ja katseli Hobbya usein. Jäi yölläkin sohvan viereen istumaan katsomaan kun olin käynyt tarkistamassa onko Hobbylla sohvalle tehdyssä majassa kaikki hyvin.

Luin ennusteita kemoterapian toimimisesta ja yleensäkin toivosta niissä tapauksissa joissa kasvain on iso ja kissan sisäosissa. Isojen kasvainten kohdalla tarinat eivät koskaan olleet päättyneet hyvin, vaan kissan viimeiset hetket olivat olleet leikkauspöydällä. Hoitoja tarjoavat eläinlääkäriasemat herättelivät toivoa, mutta Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen sivulta löytyi ankeampaa tietoa. Kemoterapiaa varten kissan pitäisi olla hyvässä kunnossa ja yhä aktiivinen. Lisäksi hoitoja varten olisi pitänyt matkustaa kauemmas, ja Hobby olisi pelännyt vielä enemmän kuin kävelymatkalla eläinlääkäriin.

Sunnuntaina pyydettiin että eläinlääkäri tekisi kotikäynnin. Veimme Hobbyn ulos aidatulle takapihalle vielä viimeisen kerran. Se nuuhki ilmaa ja Jarkko nosti sitä niin että se näki kunnolla aidan toiselle puolelle. Hobby katseli maisemia ja nuuski ilmaa uteliaana. Se jäi olohuoneeseen ikkunan eteen tyynylle makoilemaan kun lähdimme eläinlääkäriä vastaan. Se jaksoi tuskin kehrätä enää.

Hobby haudattiin Jarkon suvun mökille sen torkkupyyhkeeseen käärittynä kahden paperipallon kanssa. Paikalle istutettiin mänty.

.