Viimeinen kauhusatu

2.03.2013 - 23:04 / grimbird.




6 vastausta - “Viimeinen kauhusatu”

  1. Amina Kirjoittaa:

    Aivan ensimmäien ajatukseni tämän luettuani oli, että onpas tässä kristinuskon ydin hienosti pelkistettynä. Sen jälkeen tuli heti mieleen, että kristityt ystäväni olisivat kyllä aivan eri mieltä uskontonsa ydintarinasta. Tulkitsinko tämän täkeimmäksi tarinaksi, koska ihmisillä on tapana jakaa toiset hyviin ja pahoihin juuri sen mukaan miten toiset kunnioittavat meitä (tai meidän maailmankuvaamme) myös esimerkiksi poliittisissa keskusteluissa (ja vähän peitellymmin monissa muissakin).

    Joka tapauksessa, aina kun kuulen jonkun jonkun julistavan suureen ääneen miten jumalaa ei ole ja uskonnot on perseestä, ajattelen hänen tuntevan vain tämän yhden tarinan. Jossain määrin ymmärrettävää, ettei tämän jälkeen halua muita kuullakaan. 😉

    Uskonnot ovat kuitenkin tapa kuvata tärkeitä asioita ja moraalisia valintoja tarinoiden muodossa. Siksi tarinoita on paljon ja erilaisia eri tilanteisiin. Eivätkä kaikki tällaiset tarinat suinkaan elä perinteisten uskontojärjestelmien sisällä, vaan niitä löytää kaikkialta ympäriltämme, populaarikulttuurista ja mainoksista lähtien.

    Mutta tästä nimenomaisesta tarinasta hyviksistä, jotka pitää pelastaa ja muista jotka saavat kärsiä.. voi kun tätä tarinaa vihaavat käyttäisivät energiansa sen purkamiseen kaikkialta – varsinkin politiikasta!

  2. Amina Kirjoittaa:

    Itse asiassa, mitä enemmän katson tätä, sitä enemmän pidän tästä. Sarjakuva kertoo niin hyvin inhimillisestä tarpeestamme tulla arvostetuksi. 😉

  3. grimbird Kirjoittaa:

    Kiitos kommenteista Amina. =:)

    En toki sano ettei jumaluuksia ole olemassa, mutta en usko niihin sillä niistä ei ole tieteellisiä todisteita. Jokainen saa uskoa mihin haluaa. Ongelmaksi uskomukset tekee se, että uskontojen mukana tulee elämänohjeita, jotka ovat moraalisesti kyseenalaisia.

    Kaikki uskonnot, joihin kuuluu Raamatun pitäminen pyhänä kirjana, ovat minusta raivostuttavia. Raamattu on täynnä misogyynistä sontaa ja jumalan oikuttelua ja epämoraalisuutta. En ymmärrä miten kukaan voi silmät kirkkaina sanoa että on valmis kutsumaan moista kirjaa pyhäksi.

    Katsoin Yhdysvaltalaisen ilmastonmuutoskeskustelun, jossa aiheena oli valmistautuminen ilmastonmuutokseen. Siellä oli kuultava kuinka muutama ei uskonut meriveden nousevan. Perusteluna tähä oli se, että jumala lupaa Genesiksessä ettei nostata toista tuhotulvaa. Olin koko päivän raivoissani keskustelun kuunneltuani. Miksi samassa keskustelussa on kuunneltava tiedemiehiä ja näitä mielikuvitusystävänsä sokaisemia uskovia.

  4. kiemura Kirjoittaa:

    Tuo on kyllä karseaa (siis ei sarjiksesi vaan että tuollaista on raamatussa…ainakin joissain kohtia)! Mielipuolinen julmuri-ilme superpupulla tuossa tokavikassa ruudussa 😀
    Musta ehkä kauhein kohta raamatussa on Jobin kirja…Job teki aina kaiken oikein, sen usko ei koskaan horjunut, se oli mallikansalainen ja hyveellinen ja ystävällinen, mutta sitten jumala ja paholainen alkaa LEIKKIÄ tällä ihmisparalla ja aiheuttaa sille kaikkea kamalaa, tappaa sen karjaa, läheisiä yms. ja VAIN siksi että se oikukas jumala saisi todistettua paholaiselle että Jobin usko ei horju koskaan! Yöh, voin pahoin! Tosiaan, miksei siitä raamatusta voitaisi esim. tehdä modernia versiota, vastaamaan meidän aikaamme? Minusta se ei olisi mikään pyhäinhäväistys vaan teko ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolesta…huokaus! :<

    Mielikuvituslapsesi on tyttö? 😀 Hihi! Mä haluisin olla semmonen tyyppi, joka lukee lapsille satuja ja kuvakirjoja, se lienee yksi hauskimmista asioista jos on lapsia/lastentarhahoitaja.

  5. grimbird Kirjoittaa:

    Jobin tarinassa on sekin inha puoli että läheisiä jumala ei ilmeisesti pitänyt missään arvossa vaan heidät voitiin uhrata Jobin uskoa koetellessa.

    Vihaan myös tarinaa jossa jotkut pyhät miehet tulevat syntisten kaupunkiin ja jotkut kylän miehet haluavat maata heidät. Joku kuuliainen uskova tarjoaa tytärtään ja oliko se palvelijaansa väkijoukolle raiskattavaksi. Menisi itse pyllistämään jos haluaa pyhät miehet säästää.

  6. kiemura Kirjoittaa:

    Joo, ihan kamalaa!:/ Mun piti analysoida lukion ussan kokeessa Jobin tarinaa mutta tein sen ilmeisesti “väärin”, koska sain jonkun 6 ja puolen kokeesta…tosin siinä olisi pitänyt tulkita se eri uskonnon koulukuntien mukaan (esim. fundamentalismin mukaan) eikä silleen omasta tulkinnasta, voi kiesus.

    Tuollaisesta tarinasta en ole kuullutkaan…hyi! mutta kaikkea ihan hämyä siitä kirjasta kyl löytyy.

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Mitäs täältä löytyy?

Linkit

Arkistoja