Itsekeskeistä murehdintaa

1.03.2012 - 5:38 / grimbird.




3 vastausta - “Itsekeskeistä murehdintaa”

  1. Ninni Kirjoittaa:

    Möö. Minulla on ollut viime aikoina samantapaisia tunnelmia (tosin jaksan tuohtua myös muiden pahuuksista). Epäilen, että ankeat tunnelmat liittyvät jotenkin tähän vuodenaikaan. Pidetäänkö joskus yhdessä vaikka maailmanparannusilta, niin voi miettiä ratkaisuja ongelmiin eikä tarvitse murehtia itsekseen?

  2. montrith Kirjoittaa:

    Älä keskity liikaa huonoihin asioihin. Kaikki elämä on tasapainoilua, eikä hyvä ja paha ole niin itsestään selviä. Ihmisenä käytät kyllä luonnon resursseja, mutta sinulla on myös harkintakykyä ja myötätuntoa jonka avulla kykenet tuntemaan empatiaa ja toimimaan muiden hyödyksi. Susi ei tunne syyllisyyttä syödessään lampaan, mutta sinä voit tuntea myötätuntoa molempia kohtaan. Jokainen kerta kun hymyilet tai juttelet kaverille tuot iloa niiden elämään. Kaikki toiminta maailmassa liittyy kaikkeen muuhun, on täysin mahdotonta elää niin ettei mitenkään vaikuta muihin olentoihin. Ihmisellä on suurempi kyky tuhota mutta myös suurempi kyky tuottaa hyvää. Villit eläimet eivät järjestä hyvinvointiverkkoja köyhille ja heikoille, eivätkä tee palkatta töitä turvatakseen jonkin toisen lajin säilymisen.

    Joten halaa itseäsi ja ajattele, että pahemminkin voisi olla. Muista, että minkään teon seuraukset ei välttämättä ole musta-valkoisesti hyviä tai pahoja. Lehmät saa maidon vastineeksi olla turvassa luonnon elementeiltä ja saalistajilta. Uusi paitasi pitää yllä koneistoa jonka ansiosta monella ihmisellä on varaa ruokaan ja kotiin. Ei siis ainoastaan negatiivisia seurauksia.

  3. grimbird Kirjoittaa:

    Haleja teille molemmille! =XO

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Mitäs täältä löytyy?

Linkit

Arkistoja