Röyh

13.01.2012 - 7:59 / grimbird.


 

Piirustin pelin aikana monta kertaa pelihahmoni Kevinin. GM Leena oli sitä mieltä että me sähelsimme jatkuvasti. Surkeat päätökseni voivat johtua siitä, että Warhammer ja Dungeons & Dragons pelikampanjoissa on ollut mukana kokeneempia, joten olen voinut vältellä vastuuta. Pelasimme kolmistaan ja Sini liittyi mukaan toiseen seikkailuun joka ehdittiin aloittaa, ja sovittiin lopettettavaksi skypen välityksellä. Leena oli toiveikas Sinin hahmon suhteen, Lorik tuntui paikkaavan kaikki puutteemme. Mutta meno meni vain kaistapäisemmäksi. 😀

 

Anrin hahmo on yli-itsevarma. Tällä luonteenpiirteellä sai miinusta, jolla sai ostettua jonkin hyvän ominaisuuden. Hyvä valinta Anri. 😉

 

Kevinin skilleihin kuuluu needlecraft. Otin sen vitsinä, mutta sille löytyikin käyttöä.

 

 

 

Kevinin ihmissusigeenin takia  hän muttuu viikkoa ennen täysikuuta kovin karvaiseksi. Hän yritti ajaa karvojaan vasemmalla kädellä peilinään kuparilautanen.

Anrin pelihahmo Romana, barbarian hero. Anrin piirroksen pohjalta. Juuri nyt hän on tosin kalju.

Kategoria: Harmaan pupun päiväkirja, Roolipeli.



3 vastausta - “Röyh”

  1. A Kirjoittaa:

    Joo, Warhammer-kampanjassa molemmat miespuoliset hahmot kantoivat vastuun huonoista päätöksistä. D&D:n kanssa saa katsoa miten käy nyt, kun menetimme itsejulistautuneen johtajamme. Epäilen porukan taas siirtyvän seuraamaan sitä, joka kuulostaa itsevarmimmalta (Turrakia). (Piirsitkö muuten viime kerralla jonkin kuvan hahmoistamme…?)

  2. grimbird Kirjoittaa:

    Hih! Joo, ehkä ei ole hyvä ampua ihmisiä pääkadulla. Piirsin jotain, mutta en mitään tarpeeksi hyvää. Osmetista tuli hiukan liian manga, ja Quinn näyttää jotenkin vesittyneeltä. Näytän kuvan tiistaina. 🙂

  3. Kaiu Kirjoittaa:

    Voi että, näistä tulee hillitön mielihalu ropettaa!

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Mitäs täältä löytyy?

Linkit

Arkistoja